Taideteollisen korkeakoulun ja Helsingin Sataman tuottama valokuvanäyttely on esillä Laiturilla Helsingissä.
VAIKUTTAVA NÄKY
Vuosaaren uusi satama otetaan käyttöön marraskuun 2008 lopussa. Pilviin kurkottavat konttinosturit ovat jo paikoillaan.
PARKKIPAIKALTA EI AINA SELVIÄ HENGISSÄ
Purnasin taannoin eteläpohjalaisen ison marketin parkkipaikalla, miten hankalaa siellä oli lauantairuuhkassa peruutella ja kääntyillä.