Annu Kekäläisen uusin dokumenttikirja Leiri kuvaa havahduttavasti elämää Kakuman pakolaisleirillä Pohjois-Keniassa. Kekäläinen antaa äänen pakolaisleirin asukkaille, jotka kertovat omaa tarinaansa siitä, miten he ovat leirille tulleet, millaisiksi leiri on heidät tehnyt ja mitä he elämältään toivovat.
Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat nyt keskustelun aiheena Suomessakin, ja mielipiteitä on laidasta laitaan. Annu Kekäläinen ei tiennyt, millaista elämä pakolaisleirillä on – kuten ei suurin osa meistäkään tiedä; siksi hän lähti paikan päälle yhteen maailman marginaaliin – syrjään, kuten hän itse säännötöntä ja omalakista pakolaisleiriä luonnehtiii – ottamaan selvää.
Saamme lukea elämänpolkutarinoita, joita kertovat muun muassa entiset lapsisotilaat, sotaa paenneet naiset, joiden lapset on tapettu ja toivoa uhmakkaasti uhkuvat miehet. Heitä kaikkia yhdistää halu päästä kotiin, olipa tuo koti sitten synnyinseudulla tai yltäkylläisessä länsimaassa tai ylipäätään jossakin muualla kuin “ei missään” (yhden tarinan mukaan kakuma-sana tarkoittaa “ei missään”).
Leirin asukkaiden tarinat muuntuvat ja elävät, eivätkä elämänkokemustensa traumatisoimat kertojat aina itsekään välttämättä enää tiedä, mikä heidän kertomuksessaan lopulta on totta ja mikä sepitettä tai ainakin variaatiota todella tapahtuneesta. Kekäläinen tarkkailee kirjassaan myös omia tunteitaan ja epäilyjään pakolaisten tarinoiden nk. totuusarvosta. Leiri-kirjan julkistamistilaisuudessa syyskuussa hän totesi, että jos hän eläisi pakolaisena leirillä, hän käyttäisi kaikkia mahdollisia keinoja päästäkseen sieltä pois.
Annu Kekäläisen Leiri on dokumenttikirja, joka yhdistää taidokkaasti journalistista tiedonhankintaa ja minä-muotoista kerrontaa. Kustantajan (WSOY) edustaja luonnehti Leiri-kirjaa tutkivaksi journalismiksi, joka painii samassa sarjassa kuin esimerkiksi mafiaa kuvaavan Roberto Savianon Gomorra-teos. Itse sain harvinaisen tilaisuuden seurata kirjailijan työskentelyprossesin viimeistelyvaihetta, kun Kekäläinen asui naapurirapussa putkiremonttia paossa.
Kakuman pakolaisleirillä Kekäläinen asui yhtäjakoisesti kolme kuukautta, liikkui polkupyörällä paikasta toiseen (minkä vuoksi hän ei ollut riippuvainen avustusjärjestöjen autokuljetuksista), haastatteli ihmisiä, teki muistiinpanoja ja tallensi leiriläisten elämää taskukamerallaan. Hänen valokuviaan omalakista elämäänsä sykkivästä pakolaiskaupungista on esillä Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä 17.10.2010 saakka.
(syyskuu 2010)