Puhumatta paras

Työskentelin omaishoitajana kymmenkunta vuotta ja viimeiset vuodet sopimusomaishoitajana. Kirjoitin korona-aikana kolumneja, joita julkaistiin Pääkaupungiseudun omaishoitajat ry:n Oma-lehden verkkosivustolla. Muun muassa tällaisen:

Olen tullut allergiseksi kodin äänille. Kun kaukosäädin kolahtaa lattialle tai nokkamuki putoaa kopsahtaen, säpsähdän. Tuntuu kuin ääni lävistäisi minut.

Kuuloaistin perimmäinen tehtävä lienee se, että ihminen osaa tunnistaa äkillisistä, kovista äänistä vaaran merkit. Minullekin jokainen kolahdus on sekunnin murto-osan verran vaaran merkki, mutta jo silmänräpäyksessä ärsyynnyn ja kiroan ääneen: minun on taas – ties monennenko kerran saman päivän aikana – ryhdyttävä keräilijäksi.

Uusi havaintoni on, etten enää jaksaisi kuunnella puolisoani.

Hän saattaa aloittaa keskustelun melkeinpä säkenöivän sujuvasti (kuin silloin ennen): ”Nyt meidän, Sari, täytyy keskustella tärkeästä asiasta.” Mutta sitten sitä tärkeää asiaa ei hänen suustaan tulekaan, vaan puhe juuttuu. Yritän arvailla, liittyykö asia hänen vanhaan äitiinsä, nivelrikkoiseen polveensa, lapseemme tai kenties tv-ohjelmaan, ja kun vastausta ei tule, tivaan turhautuneena: ”Sano se SANA, johon asia liittyy.”

Sanaa ei tule, ja puuroutuvan sopertelun jälkeen puolisoni luovuttaa. Minä puolestani olen helpottunut, kun dialogi tyssää ja voin jatkaa itselleni tärkeää askaretta.

Ja mikä kumma siinä on, että puolisoni valitsee keskustelulle useimmiten aivan väärän tilanteen. Tärkeä asia kun tahtoo tulla hänelle mieleen juuri silloin, kun häärään avokeittiössämme, lasken vettä kahvipannuun tai puhun puhelimessa. Minulla on todettu lievä kuulonalenema, enkä kuule kunnolla, jos ympärillä on hälyä saati jos olen selkä puhujaan päin.

Puolisoni saa Kelan maksamaa puheterapiaa, jota on korona-aikana toteutettu etänä tietokoneen välityksellä (toimii muuten ällistyttävän hyvin). En lakkaa hämmästelemästä, miten selvästi ja kuuluvalla äänellä puolisoni terapeutin kannustamana löytää yksittäisiä sanoja ja toistaa jopa lyhyitä virkkeitä. Kadehdin puheterapeutin ammattitaitoa, olkoonkin että terapiasanastolla, kuten ”petoeläin” ja ”surffilauta”, on varsin vähän tekemistä meidän arkisen elomme kanssa.

Minun pitäisi tietenkin sietää nokkamukin kopsahduksia ja ennen kaikkea minun pitäisi jaksaa keskustella puolisoni kanssa. Näin olen ymmärtänyt muun muassa Parkinsonliiton Puhumalla paras! -oppaasta. Itselleni ihannetila olisi päinvastainen.

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja, opettaja ja puolisonsa omaishoitaja. Ks. myös www.polli.fi

Naisten ääni kuuluu paikallislehdissä

Naisten ääni kuuluu paikallislehtien jutuissa vahvemmin kuin valtamediassa. Tieto perustuu sisällönerittelyyn, jota ohjaamani journalismin opiskelijat ovat tehneet Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.

Kirjoitin aiheesta Suomen Lehdistö -lehteen.

Journalismin opiskelijat ovat analysoineet paikallislehtien sisältöjä tänäkin syksynä. Tulokset valmistuvat marraskuussa; jännittävää.

Pitääkö uutiskielen olla neutraalia?

Suomen Lehdistön päätoimittaja Riikka Virranta otti yhteyttä ja pyysi minua vastaamaan kolmeen kysymykseen. Vastaukseni julkaistiin lehden Kolmesta poikki -palstalla numerossa 3/2018.

Onko uutiskieli alkanut lainata liikaa kolumneilta tai featurelta?

Juttutyypit eivät ole tarkkarajaisia, ja yksittäisessäkin jutussa, myös uutiseksi tarkoitetussa, voi olla piirteitä useasta juttutyypistä. Siksi myös kielelliseen ilmaisuun on tullut moninaisuutta. Uutisen olemusta voisi toimitustyössä terävöittää. Se heijastuisi kieleenkin.

Read More

Aarre juttuarkistostani: Nobelisti Bengt Holmströmin haastattelu vuodelta 1992

Löytyihän se lopulta, varaston perimmäisestä nurkasta: Sofwin-lehti, johon olin freelancer-polkuni alussa vuonna 1992 kirjoittanut haastattelujutun Bengt Holmströmistä.

Sofwin-lehti oli Software Invest Oy:n asiakaslehti, jonka päätoimittaja oli yhtiön omistaja Tapio Laakso, nyt jo edesmennyt liikemies ja akateemisesti suuntautunut yrittäjä.  Juttuidea tuli häneltä.

Holmström, joka tuolloin oli sapattivapaalla Yalen yliopistosta ja työskenteli vierailevana professorina Helsingin kauppakorkeakoulussa, sanoi jutussani muun muassa näin:

“Meidän on siedettävä toisinajattelijoita, sillä tämän päivän toisinajattelija saattaa olla tulevaisuuden näkijä.”

“Kun ihminen saa yliopistollisen peruskoulutuksen avulla hyvän pohjan, hän oppii myös niksit.”

Read More

Sanan voima

Miten saada 500 tykkäystä, kehuvaa palautetta ja hyvää mieltä?

Yksi sana riittää.

Arvaisitko, mikä tuo sana on? Kyllä, juuri niin: kiitos.

Read More

1

Slushin viemää

Sain tilaisuuden käväistä Slushissa Helsingin Messukeskuksessa. Marraskuun Loska vei minut mukaansa jo kotona aamukahvin ääressä: HS nimittäin kertoi  Wolt-nimisen, ruokalähettipalveluun erikoistuneen startup-yrityksen palkkausongelmista. Lähetteinä toimivien opiskelijoiden sotu- ja eläkemaksutkin ovat HS:n tietojen mukaan jääneet maksamatta.  Twiittasin saman tien startup-skenen pimeästä puolesta, ja eipä aikaakaan, kun Wolt visersi takaisin ja kertoi  potevansa kasvukipuja mutta kehittävänsä läpinäkyvää palkkausmallia ja maksavansa lain mukaiset korvaukset jälkikäteen.

Read More

Haluaisitko pomon, joka ei lue?

Lukeminen vähenee, ja erityisesti alle 24-vuotiaiden joukossa. Äidinkielen opettajien mielestä lukioiden uudistuva opetussuunnitelma voi johtaa siihen, että koulusta selviää lukematta ainuttakaan kaunokirjaa. (HS 6.5.2015.) Mutta lukevatko aikuisetkaan?

Read More

En finsk lärare

Ruotsissa ei baaritiskillä kannata kertoa olevansa opettaja; kansankynttilät kun ovat naapurimaassamme huonossa huudossa.Read More

Tekstiin tolkku, rakenteeseen ryhti?

Kiinnostava nykyilmiö: viestinnän ammattilaiset ja tutkijat kiinnittävät aikaisempaa enemmän huomiota suomen kielen sujuvuuteen ja oikeakielisyyteen. Ja sekös kaltaistani suomensuojelijaa ilahduttaa.Read More